Säännösteltyä elämää

Sukulaiseni ovat säilyttäneet elintarvikkeiden säännöstelykuponkeja vuodelta 1921 ja 1940-luvulta. Minäkin ostin vielä vuonna 1954 kortilla kahvia Elannon modernista pikamyymälästä, joka sijaitsi lapsuudenkotini talossa Helsingin Käpylässä. Tästä varmaan johtuu, että ikätoverini ja meitä vanhemmat varsinkin, pitävät kahvia edelleenkin arvokkaana ja vievät paketin tuliaisiksi kylään mennessään.

Ylempi on valtion leipä- ja vehnäkorttiarkki, joka on jäänyt osittain käyttämättä, koska ensimmäisen maailmansodan vuoksi 1914 alkanut säännöstely loppui maaliskuussa 1921. Säännöstelyn syistä on useita artikkeleita netissä.
Olen jonottanut 1950-luvun alussa äitini mukana säännöstelykuponkeja Stadionilla. Jono oli pitkä kuin nälkävuosi tai kuin nykyajan oikea leipäjono, jollaisia ei olisi uskonut näkevänsä Suomessa vuonna 2012. Onneksi meillä ei kenenkään tarvitse kuolla nälkään ja hyvällä tahdolla voimme auttaa hädänalaisia sekä täällä että maailmalla. Kortti vuosilta 1953-54 on kuulunut miehelleni.

Ruoveden Kotvion sahan idylliä 1950-luvulla

Korttikokoelmassani on oheinen Panomascope-kortti, jonka on kuvannut 
Volker von Bonin ja kustantanut Kuvataide. Kortissa on teksti "Runoilijantie", 
Ruovesi, "Diktarvägen".

Von Boninin maisema- ja paikkakuntakortteja sekä kuvakirjoja löytyy netistä useita, mutta juuri tätä kesänaapurustossamme kuvattua sahaidylliä en löytänyt. Näkymä on täysin muuttunut noista 1950-60 -lukujen päivistä; vanhan sahan alueelle on noussut muutamassa vuodessa omakotitalokylä. Entisistä ajoista muistuttaa vain tässäkin kuvassa näkyvä piippu, joka on jätetty maamerkiksi. Tällaiselta tämä ranta näytti vielä silloin, kun kävin ensimmäisen kerran Ruovedellä. Nostalgista. Alla Kotvionniemeä tänään 26.7.2016

Piknikillä 1931

Kotkalaiset nuoret retkeilivät 1920-30 -luvuilla lähisaarissa, kuten nykynuoretkin. Tänään vain rantaudutaan mukavilla moottoriveneillä ja musaa kuunnellaan ihan erilaisilla soittimilla. Kahvitermarin tilalla on usein toisenlainen pullo. Kuvassa on romanttisempi piknikki. Veivattavan matkagrammarin lautasella pyörii varmaankin Malmstenia, joka oli ajan idoli. Isäni osasi paljon Jorin iskelmiä ja lauloi niitä säestäen itseään maniskalla. Monilla unohtumattomilla saarireissuilla sain myöhemmin olla itsekin mukana. Retkelle lähdettiin aina suurella sukulais- ja ystäväjoukolla. Kuvassa äitini oikealla. Kuvan on napannut isäni. 

Pari korttia Runoilijan tieltä

Ruoveden Jäminkipohjan telakalla jo kauan romuna seisonut S/S Pohjola hyvinä aikoinaan. Kortissa on teksti: Muroleen kanava, rakennettu 1850, pituus 320 m. S/S Pohjola, Runoilijan tie Tampere-Ruovesi-Virrat. Kotiseutukortti PH 30. 

Tarjanne-kortin olen lähettänyt isälleni Ruovedeltä 1974. Takana painettu teksti:

Kautun avokanava, rakennetttu 1885, pituus 163 m. S/S Tarjanne, Runoilijan tie, Tampere-Ruovesi-Virrat. Photographed and published by Pentti Harala, Espoo.

Auli Wahlbergin kortteja

Olen viime viikkoina järjestellyt vanhoja valokuvia ja arkistoinut satojen postikorttien kokoelmaani. Joukossa on sisareni Aulinkin maalaamia tai piirtämiä kortteja eri aiheista. Tässä näkymä Tuusulanjärvelle ja Irjanteen kyläkirkko Eurajoella.

Olympiapupu ja Tipu pääsiäistunnelmissa

Ensimmäinen, aikojen saatossa vähän pintanaarmuja saanut urheilijapupu on Arnold Tilgmannin julkaisemasta olympiasarjasta. Martta Wendelinin piirtämä tervehdys on 1940-luvulta, ja sen tuotto on mennyt Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistykselle. 

Antoni Tàpies ja Barcelona lumosivat jo varhain

Antoni Tàpies (1923-2012) kuuluu lempitaiteilijoihini. Ostin Tàpies-kirjani parikymmentä vuotta sitten innoittajakseni, ja sen pohjalta olen saanut paljon visuaalisia ideoita. 

Tàpies on vakituisesti sohvapöydälläni vieraittenikin selailtavana; jotkut pitävät, toiset eivät. 

Antonio Tàpies oli katalonialainen, ja kirjanikin on painettu Barcelonassa, joka on yksi lempikaupungeistani.

Kaunein kirjani

Kotikirjastoni kaunein kirja on Edv. Richterin Mestarimaalauksia vuodelta 1919. Se on aikansa kirjapainotekniikan hieno edustaja, monien sukupolvien käsissä sopivasti kulunut ja taiteen taianomaista energiaa säteilevä. Teoksen kuvat on liimattu erikseen omille sivuilleen ja siinä on nahkaselkä kultapainatuksin. Tämän graafisen aarteen äärellä voin vain hämmästellä sekä itse kirjaa että siinä esiteltyjen taiteilijoiden nerokkuutta. Richterin teos on minulle arvokas myös tunnesyistä: sain sen lahjaksi anopiltani ensimmäisellä visiitillä.

Kuvasin aukeaman italialaisen Giovanni Battista Moronin (1520-1578) räätäliä esittävän maalauksen kohdalta. Rekvisiittana äidinäitini Sofian (1874-1943) käytössä patinoituneet Fiskarsin räätälinsakset.  Sofia kuoli jo 3 vuotta ennen syntymääni, mutta hänen paljon käytetyistä taikasaksistaan välittyvä rakkaus tuntuu käsissäni, uskokaa tai älkää. Sofian taidot periytyivät ainakin äidilleni ja sisarelleni. Minä leikkelen mieluiten paperia.

Neitsyt Marian talolla Efesoksessa

Teimme Ruoveden Mieskuoron kanssa matkan Turkin Marmarikseen 1989 ja retkeilimme sieltä Efesokseen. Poikkesimme myös kaupungin lähistöllä sijait-sevaan Neitsyt Marian taloon, jossa hänen kerrotaan asuneen apostoli Johan-neksen kanssa. Johannes oli tullut saarnaamaan uutta uskoa ja ottanut Marian mukaansa, koska oli luvannut Jeesukselle pitää tästä huolta. Nykyään Marian talo on suosittu pyhiinvaelluskohde. Meidän seurueemme joi siellä ihmeitätekevää, pyhää lähdevettä. Lähde löydettiin 1800-luvulla. Ostin paikalta muistoksi pari korttia erikois-merkkeineen ja -leimoineen.

Muistoksi surmanajosta

Pongasin tämän 1930-luvulta (?) olevan, huonokuntoisen postikortin jo lapsena vanhempieni valokuvaboksista. Luulin aina, että pariskunta oli kuollut moottori-pyöräonnettomuudessa (voi ollakin). 

Nyt kortti halusi tulla uudelleen löydetyksi etsiessäni erästä toista kuvaa. Sain selville, että Konstantin Kala oli virolainen fakiiri ja surmanajaja yhdessä vaimonsa Ludmillan kanssa. Vanhempani ovat varmaan olleet seuraamassa näytöstä ja ostaneet kortin muistoksi. 

Värillisiä valokuvakortteja käsityönä

Vasemmalla oleva postikortti on oikea valokuva, joka on väritetty käsityönä ja lähetetty äidilleni vuonna 1932. Toinen on ranskalainen kortti viktoriaaniselta ajalta. Valokuvien värittämistä harrastettiin myöhemminkin: olin tätini luona kyläilemässä 50-luvulla, kun ovelle ilmestyi kiertelevä valokuvien värittäjä. Tätini antoi hänelle mukaan serkkuni mustavalkoisen potretin, ja viikon kuluttua se tuli postissa takaisin herkkänä värikuvana. Useimmiten postikorttivalokuvat väritettiin vain osittain, koska niitä piti saada suuria määriä myyntiin.

Maitopisara oli lastenneuvola

Maitopisaran neuvolakorttini on pula-ajan pahvia. Alkuperältään Maitopisara-liike oli ranskalainen "Goutte de Lait"-järjestö, joka avasi ensimmäisen lastenneuvolan Helsinkiin jo 1904. Neuvoloita avattiin myös muualle. Maitopisaran omien tietojen mukaan 1930-luvun alussa jo 60 prosenttia alle 2-vuotiaista helsinkiläislapsista oli kirjoissa sen neuvoloissa. 

Netistä löytyy paljon tietoa Maitopisarasta ja neuvolatoiminnan kehityksestä nykyiselle tasolle,  jonka se toivottavasti saa myös pitää kaikenmaailman leikkauksista huolimatta.