27. helmikuuta 2013

Olof Palmen ruusumeri

Ruotsin pääministeri Sven Olof Palme murhattiin Tukholmassa 28.2.1986. Olimme seuraavana päivänä käymässä tapahtumapaikalla. Mieheni kuvasi kansalaisten tuoman valtaisan, ihmisen korkuisen tulipunaisen ja tuoksuvan ruusumeren, johon mekin veimme omamme. Oli järkyttävää ajatella, että murha oli tapahtunut vain muutamaa tuntia aiemmin.

1 kommentti:

  1. Minäkin vein sinne ruusuni. Kukkia kerääntyi niin valtavasti, että huomattiin katukäytävän painuneen silminnähden kuopalle, kun kukat vihdoin siivottiin pois.
    Tuntui, että Ruotsi alkoi hajota tuosta murhasta lähtien. Näin onkin käynyt, muttei aivan sillä tavoin kuin silloin kuvittelimme. Samoin tuntemukset Palmesta ovat muuttuneet näiden vuosikymmenten aikana.
    Tulin Ruotsiin 1980-luvun alussa, joten olen itse nähnyt ja kokenut, miten maa on hajottamalla hajotettu ja epäitsenäistetty.

    VastaaPoista